Heippa vaan taas kaikille!

Tämäkin päivä on jo kääntynyt iltapäivän loppupuolelle. Ulkona hämärtää, katuvalot ovat syttyneet. Ihmiset hakevat lapsiaan tarhasta kotiin viikonlopun viettoon. Näen sen huoneen ikkunasta. Maa on valkoinen, se vähän piristää muuten tätä ankeaa vuodenaikaa. Tämä päiväkin on taas ollut sieltä huonoimmasta päästä. Mielialani on ollut paljon huonomman alapuolella.

Joskus toivon, että olisin taas lapsi. Vailla murheita ja huolia. Leikkisin kavereiden kanssa pihalla. Nauraisin. Minulla olisi hyvä olla. Olisi kavereita; ystäviä joille puhua, jos on paha olla tai kertoa, kun tapahtuu jotain hyvää tai ihanaa kuten:  "Hei, mä sain tänään uusia samettitarroja. Haluutko nähä?" Voi niitä aikoja!

Joskus toivoisin olevani joku muu kuin olen kuten esimerkiksi pääskynen. Voisin lentää ympäriinsä ja viserrellä vailla pelkoa mistään. Rakentaisin pesän katonharjan alle, jonne ei ihmisen paha käsi yltäisi. Syksyn tullen pääsisin lämpimään maahan visertelemään sinitaivaan alle, odottamaan uutta kevättä, kaipaamaan takaisin "kotiin".

Eniten toivoisin olevani joutsen. Uisin ylväästi järvellä tai merellä. Vierelläni uisi se ainoa, jonka siihen haluan. Kukaan toinen ei siihen koskaan pääsisi. Ei edes sen jälkeen, kun hänestä tai minusta aika jättää. Olisin vain hänen ja hän olisi vain minun. Luottaisin häneen kuin kallioon, rakastaisin häntä, antaisin hänelle kaikkeni. Luottaisin elämäni hänen käsiinsä. En hylkäisi häntä ikinä.

Tuosta joutsenesta ja järvestä tulikin mieleeni viime öinen uneni. Unessa olin meidän mökillä, joka sijaitsee järven rannalla. Olin siellä isäni ja jonkun toisen ihmisen kanssa, jota en nyt saa päähäni että kuka se mahdollisesti olisi ollut. Oltiin meidän saunarakennuksen terassilla. Yhtäkkiä ilmasta kuului 'viuh' ja luoti lävisti sen nimettömän. Se siis sananmukaisesti lävisti. Osui selkään, tuli rinnasta ulos. Mies kaatui terassille. Isän kanssa me rynnistettiin saunarakennukseen sisälle ja oltiin laittamassa ovea kiinni, kun ammuttu mies nousi ylös ja lähti hoipertelemaan myös rakennukseen. Ovelle päästyään isäni tarttui häntä olkapäistä auttaakseen ja taas ilmasta kuului 'viuh' ja toinen luoti lävisti uudemman kerran nimettömän miehen. Mutta seuraus oli kamalampi, se nimittäin tuli ulos rinnasta painuen isäni rinnasta sisään. Kiljuin.

En muista tapahtuiko siinä muuta, sen muistan että heräsin tuskan hiestä märkänä. Oli pakko nousta ylös ja herätä. Kauhea painajainen! Mitähän sekin tietää?

Mutta siinäpä tulikin tekstiä taas ihan mukavasti. Jos joku jaksaa sen loppuun lukea, niin hyvä.

Tässä jotain suloista päivänne piristykseksi, eli kissani Sissi. <3 Löysi itselleen lämpimän paikan.