Joo, niinpä niin, lupasin tuossa edellisessä tekstissäni näköjään taas alkaa raapustelemaan, mutta niinhän se vain on jäänyt. :) No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eli, päivitystä tilanteeseen. Tosiaan, meillä oli ne lapsettomuushoidot tuossa viime syksynä ja nyt meillä on n. 6kk "vanha", maailman suloisin poikalapsi. Hän siis syntyi 29.5. 2009 klo 2.50 Seinäjoen keskussairaalassa, 7,5 tunnin punnertamisen jälkeen, vkon yliaikaisena. Painoa hänellä oli syntyessään 3630g ja pituutta 52cm. Hän on ollut aivan ihana lapsi, koskaan ei ole herännyt yöllä kuin kerran syömään, nykyään nukkuu silloin tällöin aamuun asti heräämättä kertaakaan, ei ole ollut mahavaivoja, ei turhista itkeskele. Yleensä vain nauraa.  Kovasti hän jokeltelee, kääntyy mahalleen, pari hammasta on puhjennut alas, edes niitä hän ei yhtään itkenyt. Jos kaikki lapset on tuollaisia, niin kyllä niitä voi lisääkin tehdä. :P

Miehen ja mun suhde on edelleen tasapainoinen ja hyvä. Tuntuu, että rakastan häntä joka päivä vain enemmän. En mistään hinnasta voisi häntä jättää. Hän on hellä, rakastava, ymmärtäväinen, huomioonottava, rauhallinen, kaikkea sitä, mitä mies vain voi olla, ja mitä odotan miehen olevan. Itse kun olen leiskahtava ja äkkipikainen, niin hän tuo tasapainoa rauhallisuudellaan meidän suhteeseen. Lieneekö horoskoopeilla merkitystä? Olen oinas ja hän on vaaka. Yleensä en horoskooppeihin usko, mutta luonnehoroskooppeja lukiessani, huomaan kyllä samoja piirteitä itsessäni siitä, mitä Oinaasta sanotaan, samaten miehen horoskooppi kuvaa aika hyvin hänen luonnettaan. Vaaka= tasapainoinen, rauhallinen; Oinas= leiskahtava, äkkipikainen. :D Vaikka ei sen väliä mitä horoskoopeissa sanotaan, pääasia on se, mitä itse tuntee. Ja voin sanoa, että en ikinä ole rakastanut ketään näin syvästi kuin tuota miestäni nyt. Toki olen rakastanut edellisiäkin miehiäni jollain lailla, mutta jälkeenpäin niitä suhteita miettiessäni, olen ehkä rakastanut heitä enemmänkin ystävinä. Mutta silti, en niistäkään hetkistä vaihtaisi yhtään pois. Kaikki ne pettymykset, kyyneleet, kivut, kaikki, ovat kasvattaneet minua entistä vahvemmaksi. Nyt osaan arvostaa uskollisuutta, rakkautta, läheisyyttä, hellyyttä. Pystyn myös itse täydestä sydämestä osoittamaan tuota kaikkea kumppanille. Ja haluan osoittaa sitä monta kertaa päivässä suudelmin, halauksin, katsein, kosketuksin. Haluan ja pystyn sanomaan: Rakastan Sinua, ja todella tarkoittamaan sitä. Uskallan ottaa vastaan rakkautta ja nautin hetkistä hänen kanssaan. Missä ikinä olemmekin. Voiko tämä olla muuta kuin rakkautta? Epäilen.

Tuli taas sentimentaalinen sepustus, mutta sitä se on, kun ei pitkään aikaan ole avautunut. :) Ehkä tämä blogi taas tästä lähtee täyttymään. Yritän ainakin. Lopuksi vielä kuva tuosta meidän Rakkaimmasta, joka sai kasteessa nimen Aleksi Mikael.

Joo, oli kokonaan unohduksissa tämä blogi, mutta nyt sen taas löysin ja päätin aloittaa taas raapustelun.

Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt rutkasti aikaa ja tällä välin on tapahtunut paljon. Olen mm. ollut nyt naimisissa kaksi viikkoa maailman parhaimman miehen kanssa. Meillä on myös lapsettomuushoidot meneillään, joten silläkin saralla on edistystä tapahtunut. Mulla on siis pcos, jonka takia lasten saanti on hankalampaa. Nyt pistän itseeni Puregon-nimistä hormonia vielä tänään ja huomenna, ja sen jälkeen sunnuntaina SeKS:n ultraan ja näkee kuinka lääke tehoaa. Ja toivottavaa olisi, että mahdollisimman pian tulisi se kauan toivottu plussa. Tämä tauti nimittäin ei parane ajan kanssa vaan päinvastoin.

Olisi kiva vaihtaa ajatuksia saman vaivan kanssa kamppailevien kanssa, joten jos joku sellainen vahingossa sattuu tänne blogiin eksymään, niin ottakaapa yhteyttä. Yksin ei ole hyvä olla näin vaikean asian kanssa.

Ohhoh! Kylläpäs on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. Tämän vuoden puolella en mitään ole vielä kirjoittanutkaan, vaikka on tapahtunut paljonkin.

Suurin uusi asia lienee se, että olen muuttanut uuden miehen luo. Toivon, että vihdoinkin olen löytänyt sen, jota olen kiihkeästi etsinyt jo pitkän aikaa. Ainakin sydämeni hän on vienyt totaalisesti. Hänen on parempi pitää siitä hyvää huolta, koska se on särjetty niin monta kertaa ja vain teipattu rikkoutuneet osat toisiinsa eli kovin on heiveröinen sydän parkani nykyään. Hänen jälkeensä en todellakaan enää jaksa ketään etsiä, jos siis sattuisi niin, ettei tämäkään kestä.

Olen tehnyt pätkätöitä, mutta en mitään pidempiaikaista ole löytänyt. Harmillista. No, yrittänyttä ei laiteta, eikös sitä niin sanota.

Ihanaa, kun on kevättä ilmassa. Linnut livertelevät iloisesti toistaiseksi vielä paljaiden puiden oksilla. Ilma tuoksuu keväältä! Ja rinnassakin on kevättä!! Käsittäköön jokainen miten haluaa.

Mutta kerron taas lisää jonain päivänä.

Iltapäivää vaan taas!

Jäi eilen näköjää kirjottamatta kokonaan. Hups! No, eipä mitää erikoista edes ole tapahtunutkaan, joten ei sinänsä olisi ollut mitään kirjotettavaakaan. Kuten ei myöskään tänään ole mitään tapahtunut. En ole käynyt missään, enkä tehnyt mitään. Olen vain mädäntynyt kotona. Tylsyyden huippu!

Tänään olisi karaokepäivä, mutten tiiä menenkö kun ei tuota rahaa ole yhtään. Eikä siellä loppujen lopuksi niin kivaa ole yksinään. Tuskin se eräs tänään on mitään ottamassa, jos sil on huomenna työpäivä ja aikanen herätys. Mutta saa nähä nyt miten innostun.=)

Tein eilen makaronilaatikkoa ja söin sitä tänäänkin. Hyvää oli tällä kertaa. Se ei aina onnistu yhtä hyvin, kun en ole mikään huippukokki. Seuraavaksi voisi tehä vaikka jotain keittoa.=) Mutta saa nähä nyt.

Joo, eipä muuta nyt...

Terveeks vaan!

Joo, olin TAAS eilen karaokessa. Masensi sen verran, että oli pakko päästä "terapiaan". Laulaminen on mulle sitä. Ihan kiva ilta oli, jälleen.=) Eikä hirveesti porukkaa, joten pääsi usein laulamaan.

Tänään oli kuoroilta. Harjoitellaan 30-vuotisjuhlakonserttia varten, joka on 18.11. Martinus-salissa. Pitää opetella kaikki biisit ulkoa. Aika urakka, kun lauletaan yksi jopa viroksi. No, onhan täs viel pari viikkoa aikaa opetella.=) Onneksi suurimman osan jo osaan, kun ne on esitetty miljoonat kerrat. Yksi on tosi hankala, kun siihen on tehty ihan koreografiakin. Pitää siis muista se ja laulu.=) Siinä haastetta. On se outoa, että se ei suju vaikka sekin on monta kertaa esitetty.

Joopa joo... Jotenkin taas vähän masentunut olo. En tiedä miksi. Kai se on se kun ei ole töitä ja laskui ois iso kasa. Huomenna on kyllä pakko soittaa johonki paikkaan. Olen niin laiskaksi tullut etten millään viitsisi. Mutta nyt ei enää auta itku markkinoilla, itseään on otettava niskasta ja hommattava työtä.

Eipä tässä nyt muuta kuin palaillaan!!!