Joo, niinpä niin, lupasin tuossa edellisessä tekstissäni näköjään taas alkaa raapustelemaan, mutta niinhän se vain on jäänyt. :) No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eli, päivitystä tilanteeseen. Tosiaan, meillä oli ne lapsettomuushoidot tuossa viime syksynä ja nyt meillä on n. 6kk "vanha", maailman suloisin poikalapsi. Hän siis syntyi 29.5. 2009 klo 2.50 Seinäjoen keskussairaalassa, 7,5 tunnin punnertamisen jälkeen, vkon yliaikaisena. Painoa hänellä oli syntyessään 3630g ja pituutta 52cm. Hän on ollut aivan ihana lapsi, koskaan ei ole herännyt yöllä kuin kerran syömään, nykyään nukkuu silloin tällöin aamuun asti heräämättä kertaakaan, ei ole ollut mahavaivoja, ei turhista itkeskele. Yleensä vain nauraa.  Kovasti hän jokeltelee, kääntyy mahalleen, pari hammasta on puhjennut alas, edes niitä hän ei yhtään itkenyt. Jos kaikki lapset on tuollaisia, niin kyllä niitä voi lisääkin tehdä. :P

Miehen ja mun suhde on edelleen tasapainoinen ja hyvä. Tuntuu, että rakastan häntä joka päivä vain enemmän. En mistään hinnasta voisi häntä jättää. Hän on hellä, rakastava, ymmärtäväinen, huomioonottava, rauhallinen, kaikkea sitä, mitä mies vain voi olla, ja mitä odotan miehen olevan. Itse kun olen leiskahtava ja äkkipikainen, niin hän tuo tasapainoa rauhallisuudellaan meidän suhteeseen. Lieneekö horoskoopeilla merkitystä? Olen oinas ja hän on vaaka. Yleensä en horoskooppeihin usko, mutta luonnehoroskooppeja lukiessani, huomaan kyllä samoja piirteitä itsessäni siitä, mitä Oinaasta sanotaan, samaten miehen horoskooppi kuvaa aika hyvin hänen luonnettaan. Vaaka= tasapainoinen, rauhallinen; Oinas= leiskahtava, äkkipikainen. :D Vaikka ei sen väliä mitä horoskoopeissa sanotaan, pääasia on se, mitä itse tuntee. Ja voin sanoa, että en ikinä ole rakastanut ketään näin syvästi kuin tuota miestäni nyt. Toki olen rakastanut edellisiäkin miehiäni jollain lailla, mutta jälkeenpäin niitä suhteita miettiessäni, olen ehkä rakastanut heitä enemmänkin ystävinä. Mutta silti, en niistäkään hetkistä vaihtaisi yhtään pois. Kaikki ne pettymykset, kyyneleet, kivut, kaikki, ovat kasvattaneet minua entistä vahvemmaksi. Nyt osaan arvostaa uskollisuutta, rakkautta, läheisyyttä, hellyyttä. Pystyn myös itse täydestä sydämestä osoittamaan tuota kaikkea kumppanille. Ja haluan osoittaa sitä monta kertaa päivässä suudelmin, halauksin, katsein, kosketuksin. Haluan ja pystyn sanomaan: Rakastan Sinua, ja todella tarkoittamaan sitä. Uskallan ottaa vastaan rakkautta ja nautin hetkistä hänen kanssaan. Missä ikinä olemmekin. Voiko tämä olla muuta kuin rakkautta? Epäilen.

Tuli taas sentimentaalinen sepustus, mutta sitä se on, kun ei pitkään aikaan ole avautunut. :) Ehkä tämä blogi taas tästä lähtee täyttymään. Yritän ainakin. Lopuksi vielä kuva tuosta meidän Rakkaimmasta, joka sai kasteessa nimen Aleksi Mikael.